Kategoriat
Rumpu

Amaterasu-aurinkorumpu

Amaterasu-aurinkorumpu

Amaterasu-rummussa on vahvasti läsnä aurinkojumalatar Amaterasu.

Rumpu rohkaisee itseilmaisuun, näkyväksi tulemiseen ja samalla ohjaa löytämään totuuden sisältään, omasta valosta.

Rummun koko on noin 38 cm ja se on vahvistettu paksusta poronnahasta. Kireydeltään rumpu on noin keskitasoa, eli sillä voi monissa keleissä soittaa myös kokoisekseen kauniita, syviä ääniä.

Rumpua varten tehty kapula on mäntyä. Sen alapäässä ja yläpäässä huovutetun pään sisällä on palanen Pohjois-Karjalan valkoista kvartsia. Lisäksi kapulan varressa on pieni hiottu rubiini tai granaatti. Kapulan tyvessä on myös tilaa kivilisäyksille.

Hintaa rummulla ja sille tehdyllä kapulalla on 330 euroa + toimituskulut. (Sis. alv. 24%.)

Kiinnostuttuasi ota yhteyttä puhelimitse 040-4107004 tai sähköpostilla antti@drumsoflove.fi


Tarinan mukaan Amaterasun ollessa nuori hänen veljensä tekivät hänestä pilaa, jolloin hän vetäytyi maailmasta luolaan. Amaterasun poistuttua näkyvistä maailma kuitenkin muuttui synkäksi ja valottomaksi. Niinpä hänen veljensä tulivat katumuspäälle ja koettivat houkutella Amaterasun esiin luolastaan taikaisin keskuuteensa. Houkutteluyrityksen osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Amaterasu pysyi sitkeästi luolassaan. Lopulta veljet keksivät tuoda peilin luolan suulle. Nähtyään tästä peilistä oman heijastuksensa Amaterasu leppyi ja palasi maailmaan veljiensä ja kaikkien iloksi.

Tarinan opetus on, että voima, joka meidät lopulta houkuttelee esiin kuorestamme on oman valomme ja rakkautemme kaipuu ja sen tunnistaminen. Vasta hyväksyttyämme tai nähtyämme, että sisällämme on rakkaus, jota maailma kaipaa ja joka kaipaa tulla ilmaistuksi ja näkyväksi, voimme ottaa paikkamme maailmassa oman valomme säteilevänä keskipisteenä. Näin voimme aidosti nostattaa ympäristöämme, sisäisyydestämme käsin, olematta ympäristömme arvostelusta ja arvioista riippuvainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *